Joten anna mennä

Kannustan mielelläni muita. Kun vastaani tulee inspiroiva tarina alaa vaihtaneesta työntekijästä, tai uusia mahdollisuuksia löytäneestä yrittäjästä, linkitän tarinan ystävälle, jota haluan kannustaa uuden aloittamiseen. Näen ystävissäni valtavasti potentiaalia, joka ei mielestäni ole vielä päässyt esiin. Jankutan läheisilleni, miten he pystyvät mihin vain, kun vain uskovat itseeni.

Tänään jouduin katsomaan peiliin ja pitämään saman puheen itselleni.

Eilen oli huikea päivä. Päivä täynnä inspiroivia, kannustavia ja kehittäviä tapahtumia ja keskusteluita. Päivän päätteeksi olin fyysisesti ja henkisesti täysin uuvuksissa ja ajatukseni juoksevat ylikierroksilla, mutta samaan aikaan oloni oli levollisempi ja  päättäväisempi kuin kuukausiin. Olo oli innostunut, luottavainen ja vahva. Pystyn tähän. Tavoittelen unelmiani. Aloitan jotain uutta. Olen tässä hyvä.

Seuraava aamu alkoi kuitenkin nihkeästi. Kello herätti sateiseen aamuun liian aikaisin, kahvisuodatin hajosi, lompakko oli kadoksissa, auton avain ei toiminut ja myöhästyimme lapselle varatusta laboratorioajasta. Edellisenä iltana niin hyviltä tuntuneet suunnitelmat ja ajatukset tuntuivat nyt yhtä lohduttomilta kuin laboratorion tuolissa sylissäni itkevä lapseni. Sain vietyä lapset hoitoon, mutta kotiin palattuani tuli itku. Oloni oli surkea, väsynyt ja kaikin puolin kauhea.

Minulla kesti kauan saada kiinni siitä, mistä paha olo johtuu. Ajatukseni pyörivät loputonta, negatiivisuuden kehää: en onnistu missään, en osaa, en uskalla, en voi tehdä sitä, en ansaitse hyvää, epäonnistun kuitenkin. Tiedostamattani olin sättinyt ja mollannut itseäni niin voimakkaasti, että lopulta vain itkin pahaa oloani. Olin yllyttänyt omaa pahaa oloani jäämällä vellomaan siihen.

Olen joutunut kuluneena keväänä harjoittelemaan paljon negatiivisuuden kehän pysäyttämistä. Olenkin vähitellen oppinut muutamia itselläni toimivia keinoja.

Tänään auttoi itselleni puhuminen.

Katsoin itseäni peiliin ja aloitin puheeni. Hitaasti ja yksinkertaisesti. Kuin pienelle lapselle. Lempeästi. Tarkkailin omia reaktioitani  arvioiden menevätkö sanani perille vai eivät.

Sinä olet hyvä.
Sinä osaat.
Sinä pystyt.
Sinä uskallat.
Sinä ole vahva.
Sinä ansaitset hyvää.

Kannustin itseäni läpi kyynelten. Jossain vaiheessa, huomaamattani ”sinä” muuttui ”minäksi”. Minä olen hyvä. Minä olen vahva. Minä ansaitsen hyvää. Nyt itkin onnesta.

”Sä alat vihdoin viimein käsittää, ettet sä tarvii lupaa keneltäkään
Oot liian kaunis häpeemään etkä voi yhtään mitään menettää
Joten anna mennä
Joten anna mennä
Kaunis rietas onnellinen
Kaunis rietas onnellinen”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s