Vauhtisokean duuniflow ja oman elämän jarrupalat

Pidin juuri neljä päivää lomaa. Sairaslomallahan olen tosin ollut jo kuukausia, mutta tämä loma oli loma perheestä.

Täytyy heti alkuun huomauttaa, että rakastan miestäni ja lapsiani enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa. Se ei kuitenkaan poissulje sitä, että välillä tekee ihan hemmetin hyvää ottaa vähän omaa aikaa.

Tänä kesänä pidimme miehen kanssa molemmat pienen ”perheloman” (eli loman perheestä) yksin kotona, toisen mökkeillessä lasten kanssa. Voin lämpimästi suositella! Lapset nauttivat toisen vanhemman jakamattomasta huomiosta ja vanhemmilla ehti tulla sopivan ikävä toisiaan.

Mies käytti oman lomansa rentoutumiseen, nauttimiseen ja harrastamiseen. Itse suunnittelin samaa; löhöilisin riippumatossa, lukisin kirjoja, tapaisin ystäviä ja katselisin telkkaria. Ehkä ihan vähän ideoisin syksyn työjuttuja ja kirjoittelisin blogia. Ja mitä minä oikeasti tein? Maltoin löhötä riippumatossa tasan yhden kahvikupillisen ajan. Luin ehkä 10 sivua kirjaa, sekin työhön liittyvää. Tapasin muutaman ystävän, jotka ovat töiden kautta tutuksi tulleita yrittäjiä, ja joiden kanssa juteltiin pitkälti töistä. Telkkaria en ehtinyt avatakaan.

Enimmäkseen tein ja ajattelin töitä. Ehdin tehdä sitä kaksi päivää ennen kuin oikein tajusinkaan mitä tein. Minunhan piti vain vähän ideoida, pyöritellä ajatuksia siitä mitä voisi syksyllä ottaa työn alle, sitten kun jossain vaiheessa palaan töihin. Eihän se ihan niin mennyt. Yhtenä päivänä 10 tuntia koneella istuttuani olin aloittanut firmalle 8 uutta projektia, kehittänyt kaksi uutta kampanjaa, luonut teemakuukauden tapahtumineen, kursseineen ja vierailijoineen, rakentanut uusia nettisivuja, jne.

Flow ❤

Duuniflow. Tunne, jota RAKASTAN. Tunne, joka tekee minusta minut. Tunne, josta saan energiaa. Mutta myös tunne, johon huomaamattani jään koukkuun. Tunne, josta en pääse irti ja jota en osaa pysäyttää. Tunne, josta syntyy vauhtisokeus, joka minut viime syksynä ajoi lopulta työkyvyttömäksi.

Ensimmäistä kertaa elämässäni havahduin tällaisen flow-päivän jälkeen siihen, etten ehkä saakaan vauhtiani pysäytettyä. Luulin, että olin jo kerännyt itselleni hyvän listan toimintatapoja, joilla osaan hidastaa tahtiani, mutta en ollut enää varma niiden toimivuudesta. Säikähdin.

Minua pelottaa sairaslomalta töihin paluu. Tarkoituksena on palata töihin ensin osa-aikaisesti. Miten ihmeessä se muka onnistuu?! Paperilla ja teoriassa helposti, suunnitelma töiden ja vastuiden jaosta on selkeä. Mutta miten pidän duuniflow’hun niin innolla sukeltavan mieleni aisoissa?

Onni on arki.

Tämän perhevapaan opetus oli, että tarvitsen perhettäni ja perhearkeani hillitsemään tahtiani. Pysäyttämään minut. Tarvitsen sitä, että lapset on haettava tiettynä kellonaikana päiväkodista kotiin. Tarvitsen sitä, että illalla on pakko mennä nukkumaan, jotta aamulla on tolkuissaan lasten herätessä. Tarvitsen miestäni, jonka kanssa haluan viettää aikaa, jotten notkuisi kaikkea vapaa-aikaani töiden parissa. Tarvitsen lasten kirkkaita silmiä kurkkaamassa läppärin ruudun yli ja vaativaa ”äiti tuu jo leikkimään” -pyyntöä, jotta osaan laittaa duunivaihteeni pois päältä.

Onneksi minulla on heidät, oman elämäni jarrupalat. ❤️

Oman pihan köynnösruusun terälehtiä
Terälehtiä oman pihan köynnösruusuista. Aika suloista, pakko myöntää.

Yksi kommentti artikkeliin ”Vauhtisokean duuniflow ja oman elämän jarrupalat

  1. Päivitysilmoitus: Pakkohidastusta | Sopivan Ihana

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s