Villijuomatehtaasta moi

Viime keväänä hurahdin testailemaan erilaisten juomien valmistamista, oman pihan antimista. Tässä muutama testattu ja hyväksi havaittu ohje, sopivasti sesonkiin!

Louhisaaren juoman olen tehnyt sellaisenaan verkosta löytämäni ohjeen mukaan (en valitettavasti enää muista sivua, mutta ohje toistuu samanlaisena monessa eri lähteessä), mutta muut ovat enemmän tai vähemmän eri ohjeista sovellettuja ja itse jatkokehitettyjä. Yhtä oikeaa tapaa ei siis ole, joten ei muuta kuin rohkeasti kokeilemaan ja soveltamaan itsekin! Kerrothan sitten kokemuksistasi 🙂

Marskin sima eli Louhisaaren juoma eli Lukkarin lonkero

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Lukkarin lonkero -nimitys syntyi yhtenä viikonloppuna kun testattiin tätä ginillä terästettynä – toimii!

5 litraa mustaherukan lehtiä
8 litraa vettä
50 g sitruunahappoa
1 kg sokeria.

Huuhdo lehdet ja lado ne kulhon pohjalle sitruunahapon kanssa.
Kuumenna vesi kiehuvaksi ja kaada lehtien päälle. Anna seisoa yön yli.
Siivilöi lehdet pois, kiehauta, lisää sokeri.
Jäähdytä ja pullota. Juoma on valmista nautittavaksi seuraavana päivänä.

Sitruunahappoa löytää apteekista ja useista ruokakaupoistakin. Se on edullista ja hyvin säilyvää, joten kannattaa ostaa kerralla isompi pussi.

Louhisaaren juomaa ja voikukkamehua pullotettuna.
Louhisaaren juomaa ja voikukkamehua pullotettuna.

Nopea voikukkamehu

5 litraa voikukan kukkia
8 litraa vettä
50 g sitruunahappoa
1 kg sokeria

Kerää voikukat puhtaalta paikalta aurinkoisella säällä. Kuumenna vesi ja kaada se kukkien ja sitruunahapon päälle niin, että kukat peittyvät. Anna seisoa yön yli.

Siivilöi kukat pois, kiehauta, lisää sokeri.
Jäähdytä ja pullota. Juoma on valmista nautittavaksi seuraavana päivänä.

Tällä ohjeella juomasta tulee todella tuhtia ja makeaa, mutta se toimii tosi hyvin soodalla jatkettuna.

Jos haluat simasta puhtaamman keltaisen, voit nyppiä kukista käyttöön vain keltaiset osat. Helpointa se on kun kynnellä ”avaa” kukinnon sen sivusta. Omasta mielestäni nyppimisessä on kuitenkin liian iso työ, kun vaikutus juoman makuun ei ole iso.

Mehuainekset
Mehuainekset

Voikukkasima

5 litraa voikukan kukkia
10 litraa vettä
100 g fariinisokeria
700 g kidesokeria
3 sitruunaa (luomu, varsinkin jos haluat käyttää myös kuoret)
1/4 tl hiivaa
rusinoita

Kerää voikukat puhtaalta paikalta aurinkoisella säällä. Kuumenna kattilassa 5 litraa vettä. Lisää kukat kiehuvaan veteen ja sekoita sen verran, että kukat peittyvät. Anna kiehua noin 5 minuuttia ja siivilöi neste. Tee samoista kukista vielä toinen uutto, eli kuumenna kattilassa vielä 3 litraa vettä, lisää kukat, kiehuta 5 minuuttia ja siivilöi neste.

Kaada jälkimmäinen 3 litran liemi takaisin kattilaan ja lisää sokerit. Pese ja viipaloi sitruunat ja lisää kattilaan. Voit käyttää sitruunasta pelkän sisäosan, tai sen lisäksi myös keltaista kuorta. Kiehauta liemi, ja yhdistä se sitten ensimmäiseen uutokseen. Lisää vettä sen verran, että simaa on 10 litraa.

Anna nesteen jäähtyä kädenlämpöiseksi. Sekoita hiiva pieneen nestemäärään ja lisää tasaisesti. Sima saa käydä huoneenlämmössä yön yli.

Siivilöi, pullota, sulje tiiviisti ja säilytä jääkaapissa. Lisä jokaiseen pulloon muutama rusina, niin tiedät että sima on valmista kun rusinat nousevat pintaan.

Jos siman haluaa käyvän nopeammin, voi hiivaa laittaa hieman runsaammin. Tällä pienemmällä hiivamäärällä sima säilyy hyvänä parikin viikkoa, eikä maistu hiivalta.

Marttojen sivulta löytyneessä ohjeessa vinkattiin, että uute säilyy jääkaapissa viikon pari. Sitä voi siis tehdä isomman satsin kerralla ja säilyttää myöhempää käyttöä varten. Sokeria ja sitruunaa lisätessä uute pitää kiehauttaa, että käyminen lähtee käyntiin oikealla tavalla.

Voikukkasimaa tulollaan.
Voikukkasimaa tulollaan.

Helppo Raparperimehu

Tiedetään, raparperi ei ole villivihannes… Mutta meidän pihassa se vastaa niin villliintyneenä, että raparperimehu oikeuttaa paikkansa tässä listassa 🙂

2 kg raparperia
(1 vaniljatanko)
1 sitruuna
3,5 l vettä
4-8 dl sokeria (oman maun mukaan)

Paloittele raparperit. Kuori sitruuna ja viipaloi se ohuiksi siivuiksi. Mittaa raparperit, sitruunat ja vesi kattilaan. Lisää halutettasi halkaistu vaniljatanko. Keitä mehua 10-15 minuuttia. Anna mehun jäähtyä kattilassa puolisen tuntia.

Siivilöi mehu, mielellään sideharsokankaan läpi, ja anna valua hetki.

Kaada mehu takaisin kattilaan, lisää sokeri ja keitä seosta kunnes kaikki sokeri on liennut.

Pullota ja jäähdytä. Nauti sellaisenaan tai soodalla jatkettuna. Mehu säilyy jääkaapissa muutaman päivän.

Jos haluat mehusta kirkasta, älä sekoita keitosta, ja anna raparperinpalojen siivilöinnin jälkeen myös valua itsestään. Omasta mielestäni raparperimehun kuuluukin olla sameaa. Silloin keitosta voi huoletta sekoitella, ja usein myös rutistan harsokankaan avulla paloista loputkin mehut irti.

Jos haluat pakastaa mehua, kannattaa käyttää noin puolet vähemmän vettä, jotta mehusta tulee vahvempaa. Pakasteesta otettua tiivistettä on helppo jatkaa kylmällä vedellä tai soodalla.

Kuusenkerkkäsnapsi tekeytymässä.
Kuusenkerkkäsnapsi tekeytymässä.

Kuusenkerkkäsnapsi

1 l kuusenkerkkiä
2,5 dl viinaa (enintään 32 % alkoholia)

Kerää kerkät puhtaalta paikalta, ja muista maanomistajan lupa!

Pane puhdistetut kerkät kirkkaaseen lasipurkkiin ja kaada viina päälle. Sulje kansi tiiviisti, aseta purkki ikkunalle ja anna juoman tekeytyä kuukauden verran. Kerkät eivät peity viinaan, joten ravista purkkia päivittäin.

Siivilöi kerkät pois harson avulla. Mausta saamallasi uutteella haluamasi viina. (Nyt alkoholipitoisuus voi olla korkeampikin.) Snapsi säilyy tiiviissä pullossa vuosia. Halutessasi säilytä snapsi pakkasessa.

Kuusenkerkkälikööri

Likööriä syntyy, kun yhdistät kuusenkerkkäsnapsiin haluamasi määrän kuusenkerkkäsiirappia (ohje alla). Nauti kylmänä.

Kuusenkerkkäsiirappi

2 l kuusenkerkkiä
5 dl sokeria
vettä

Pane kuusenkerkät kattilaan ja lisää kylmää vettä niin että kerkät peittyvät. Liota ainakin muutama tunti, mielellään yön yli.

Hauduta kerkkiä miedolla lämmöllä pari tuntia, ota levy pois päältä ja anna seisoa puolisen tuntia. Siivilöi keitos harson läpi, puhdista kattila ja kaada liemi takaisin kattilaan. Lisää sokeri ja keitä siirappia 20-30 minuuttia koko ajan sekoittaen. Jos pinnalle nousee vaahtoa ja roskia, kuori ne pois reikäkauhalla.

Pullota kauniiseen, hyvinpuhdistettuun pulloon. Siirappi säilyy tummassa pullossa huoneenlämmössä jopa vuosia.

Liköörin lisäksi siirappia voi käyttää melkein kuin mitä vain herkkusiirappia. Se toimii jälkiruokien viimeistelijänä, esimerkiksi lettujen kanssa tai vaikka jäätelön päällä. Siirapin väitetään olevan myös hyvää yskänlääkettä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s