Maailman helpoin pannukakku

Jos on blogosfäärissä törmännyt vain yhteen blogeja kuohuttavaan reseptiin, se on aika varmasti maagisen suosion saavuttaneiden kahden raaka-aineen banaanilettujen ohje. Itse testasin ohjetta ensimmäisen kerran jokunen vuosi sitten. Eihän se onnistunut. En tiedä oliko vika banaanien kypsyydessä, kananmunien tuoreudessa, vai letunpaistajan asenteessa, mutta lopputulos oli onneton: pannuun tarttuvia, palaneita ja mauttomia letunriekaleita.

Vierähti hyvän aikaa ennen kuin annoin reseptille toisen mahdollisuuden. Olin luopunut sokerin, viljojen ja maidon käytöstä ja etsinnässä oli itselle sopivia helppoja ruokia.

Toisella yrityksellä letuista tulikin maistuvamman makuisia, ja varsinkin lapset innostuivat syömään lettuja niin paljon, että taikinaa piti tehdä toinen ja kolmaskin satsi. Siinä vaihteessa paistaminenkin alkoi jo sujua ja letuista tuli lopulta jopa ihan oikean letun näköisiä. Wau ja slurps!

Oli pakko myöntää, että kahden aineksen lettujen resepti todella on nerokas. Mutta: paistajan asenneongelma säilyi. Letut ovat kyllä hyviä, mutta eivät vaivan arvoisia. Olen liian kärsimätön viettämään aikaa kuuman hellan ääressä lettuja käännellen, ja lapseni ovat liian kärsimättömiä odottamaan hitaasti yksitellen valmistuvia lettuja. (Keneenköhän lie tulleet?!) Siinä hikoillessa tuli mieleeni: taipuisiko idea pannukakuksi?

Näin syntyi Maailman helpoin kahden ainesosan pannukakku! 

Ja näin se tehdään:

Kulhoon 3 banaania ja 6 kananmunaa, blenderillä tai sauvasekottimella surautus, ja litku leivinpaperin päälle uunivuokaan. 225-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia, ja that’s it. Nauti sellaisenaan tai vaikka marjojen kanssa. Jos oikein haluaa hifistellä, voi taikinaan lisätä vaikka tipan vaniljauutetta tai teelusikallisen kardemummaa. Tästä satsista riittää noin 20x30cm vuokaan, uunipellilliseen tarvitsisi ehkä tuplasatsin. Suosittelen kuitenkin tekemään sen kokoisen setin, että sen jaksaa syödä saman päivän aikana. Tämä pannari ei nimittäin valitettavasti kaunistu jääkaapissa ja uudelleenlämmityksessä.

Naurettavan helppo ja nopea tehdä, maistuvaa syödä. Uppoaa lapsiin ja aikuisiin. Loputon muunneltava! Todellakin sopivan ihanaa!

Lakkahillo sopii banaanipannarin makuun ihanasti <3
Lakkahillo sopii banaanilettujen makuun ihanasti ❤

Yksi kommentti artikkeliin ”Maailman helpoin pannukakku

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s